Palava tammi

Teoksista: Äiti (2021), Avanto (2023) ja Porsas karkaa (2022).

Äitini sairasti pitkään Levyn kappale - tautia. Se on hitaasti etenevä dementia. Isäni hoiti häntä kotona. Sairaalahoitoon hän joutui vasta viimeisinä elinkuukausinaan, keväällä 2020. Koronan takia emme saaneet käydä häntä tervehtimässä ennen kuin hänet siirrettiin käytävän päähän, viimeiseen huoneeseen, jossa oli oma sisäänkäynti. Silloin hän oli jo omissa maailmoissaan mutta puhui satunnaisesti, ja liikutti suutaan, kun lauloimme virsiä. 

Äidin kuoltua isäni rakensi hänelle arkun, ja sisareni Annukka kuvasi arkutuksen meille, jotka emme päässeet paikalle. Äitini näytti kuvissa levolliselta. 

Katselin näitä kuvia usein kuolemaa seuranneen vuoden aikana, ja lopulta päätin tehdä niiden pohjalta tämän työn. Se on oma surutyöni, sovinnonteko, ja yritys ymmärtää äitiä. Suhteeni häneen ei ollut helppo. 

Lapsena selasin äitini valokuva-albumeja, niitä oli muutama, maailma niissä kaikissa mustavalkoinen. Erään vanerikantisen albumin ensimmäisellä aukeamalla oli kuva pienestä Britasta, vakavasta, rusettipäisestä tytöstä. Teoksessa äidin jalkopäässä istuu tämä pieni ihminen ja katsoo vakavana loppuaan.

Avanto (2023)

Vanhempieni suhde oli myskyisä, vaikka he olivat läheisiä. Riitoja oli paljon. Halusin kuvata heidät hetkenä, jolloin maassa, tai ainakin meressä, vallitsi rauha. 

Olen muutamassa työssä käyttänyt kirjontakehikkoa näin, pienen veistosryhmän jalustana. En käytä kehikkoa työskennellessäni, ja on kutkuttavaa ottaa kaunis esine jotenkin haltuun.

Porsas karkaa (2022)

Teoksen taustalla on varhainen kuvamuisto Jukkasjärven kirkosta. Isäni toimi Kiirunan seurakunnan suomenkielisten kappalaisena 1972-75 asemapaikkanaan Jukkasjärvi. 

Muistan ihmeellisen kauniin ja värikkään kirkon, ja pelonsekaisen jähmettymisen Bror Hjortin dramaattisen alttarireliefin eteen. Jeesuksen päästä valuu jalkapallon kokoisia veripisaroita ja Laestadius paasaa käsi pystyssä, kuin lyödäkseen, ja ihmiset itkevät vuolaasti.

2020 ripustin näyttelyä Uppsalassa ja kävin siellä Bror Hjortin kotimuseossa. Siellä törmäsin taas Jukkasjärven alttaritauluun lukuisten luonnosten muodossa. 

Olen käyttänyt Hjortin sommittelua, mutta omia aiheita. Vaihdoin myös kesän ja talven paikkaa. Keskimmäinen osa on aika lähellä esikuvaansa, muut sitten vapaampia. Vasemmalla on ”det legendariska slagsmålet” (veljeni sanoin, joka on tappelun toinen osapuoli). Tappelu käytiin Brändön pappilan pihalla, ja jätti varmaan kaikkiin sisaruksiin jälkensä. Meitä pelotti, mutta samalla nautimme näytelmästä, ja siitä että veli lopulta päihitti isän. Siihen loppui kuritus hänen osaltaan. Oikealla on nykyistä perhettäni. 

Teos koostuu kahdesta osasta. On kiinnostavaa nähdä, minkälainen jännite kaksi- ja kolmiulotteisen teoksen väliin syntyy. Veistos on omakuva, muistinvarainen sellainen. Muistan, että halusin pukeutua hienosti, mieluusti punaiseen.