Helvetti ja kirkkaus

Tummaa suota, pitkospuita pitkin, etenee loputon kulkue, sitä johtaa isäni valkoisessa albassaan. Jossain jonon jatkeena kulkee myös lapsi päässään punainen pipo. Lapsi astuu harhaan ja uppoaa suon silmään, yrittää hetken huutaa apua, mutta ääni juuttuu kurkkuun, eikä kukaan kuule. Kohta näkyy vain pipon kirjava tupsu mustaa vettä vasten.

Tässä kohtaa aina herään.

I have been to Hell and back and let me tell you it was wonderful.

Louise Bourgeois

Mitä?!

Ei Helvettiin mitään päiväretkiä tehty, sehän kulki mukana minne menikin, tavallisen ja toimivan alla uhkaavana suona joka koska tahansa saattoi pettää jalkojen alla. Oli kuljettava varoen, kieli keskellä suuta, ja silti toinen saapas tuntui jämähtäneen pysyvästi suonsilmään.

Työ on loitsimista. Manataan pelot päivänvaloon ja katsotaan miten käy. Ei ole takeita siitä mihin lopulta päädytään. Halusin vajota lapsuuteen ja näyttää mitä näin, mutta sainkin maata jalkojeni alle. Helvettini haalistui ja äkkiä maailman kirkkaus on käsinkosketeltavan kiinteää itsessäni ja ympärilläni.

Haluan kiittää Sashaa, Sarahia ja Katria, joita ilman monta tikkiä olisi jäänyt tekemättä, Veikkoa elokuvasta ja Paavoa ripustusavusta. Kaikkia kiitän myös paljosta muusta, syvistä keskusteluista ja kevyestä huulenheitosta.

Perhettäni haluan kiittää kärsivällisyydestä, sekä yleisesti että erityisesti malli-istunnoissa.

Näyttelyä ja työskentelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö ja Svenska kulturfonden.